Kalastuksen Muisti — Kalastusperinnöstä harrastajien hyödyksi

Hankeaika 1.1.2026 – 31.12.2026

Rahoittaja Maa- ja metsätalousministeriö

Kesällä 2025 Suomen Erämuseosäätiö sai lahjoituksena kansallisesti merkittävän Suomen kalastusmuseoyhdistyksen kokoelman. Kokoelma on saanut alkunsa jo 1800-luvulla ja se liittyy kiinteästi kalatalouden keskushallinnon syntyyn. Museo oli tuolloin oman aikansa media, joka paitsi esitteli, myös kehitti kalataloutta, ja jossa kalastuksen perinnön säilyttäminen ja uuden tiedon kokoaminen ja levittäminen täydensivät toisiaan. Kokoelma on elänyt monta värikästä vaihetta yli sadan vuoden aikana ja ponnistuksia ammatillisesti hoidetun kalastusmuseon perustamiseksi on tehty useita. Erämuseohankkeen myötä pitkäaikaisia suunnitelmia ja arvokasta työtä on mahdollista edistää. Kokoelman ylläpito on keskeistä, jotta pystymme varmistamaan sen esittelyn ja säilymisen tuleville sukupolville. 

Toimenpiteiden tavoitteena on tukea kalatalouden ja kalavesien kestävän käytön edistämistä kulttuuriperinnön kautta ja vahvistaa suomalaisen kalastuskulttuurin tunnettuutta sekä aihepiirin kokoelman saavutettavuutta. Toiminta tähtää kalastuksen kulttuuriperinnön liikkuvuuden ja säilymisen varmistamiseen, digitaaliseen saavutettavuuteen ja valtakunnallisen kokoelmatoiminnan kehittämiseen. Toiminta toteutetaan valtakunnallisena yhteistyönä kala-alan toimijoiden, harrastajien ja alan asiantuntijoiden kanssa. 

Maa- ja metsätalousministeriön logo.

Kaikki hankkeet